Puutarhatila Malmnäs on pieni idyllinen puutarhatila Jokioisilla. Sijaitsemme maaseudun rauhassa, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä esimerkiksi Turusta, Tampereelta ja Helsingistä.
Puutarhaa pyörittävät viljelijät Kati ja Antti. Olemme viljeleet mansikkaa jo vuodesta 1997. Panostamme kasvatusolosuhteisiin sekä hyvään makuun mansikan viljelyssä. Kukkien kasvatuksessa meille on tärkeää, että kukat säilyvät kauniina koko kesän. Teemme pohjatyön huolella ja siksi kaikista amppeleistamme löytyy hyvä multasekoite ja kestolannoite.
Meille tärkeitä arvoja ovat luonnon kunnioittaminen, hyvä asiakaspalvelu ja laadukas tuote. Keskitymme kasvattamaan kesäkukkia ja mansikkaa, sekä muita marjoja ja perunaa. Olet tervetullut meille myös itsepoimimaan mansikoita koko perheen kanssa. Tervetuloa!